lauantai 30. elokuuta 2014

10-vuotis hääpäivä

Ystäväpariskunta viettää tänään 10-vuotis hääpäiväänsä ja olemme menossa yhdessä sitä juhlistamaan. Tässä heille tekemäni kortti.
Saattaa olla, että jotain raporttia tulee sitten myöhemmin paikan päältä. On nimittäin suhteellisen kivat juhlat tulossa!


maanantai 25. elokuuta 2014

Onnitteluja iän kanssa

Tällaisia ihan yksinkertaisia kortteja tein, kun lapsille noita numerokortteja yleensä oikein kysellään, niin yritän nyt saada muutaman varastoon, että olisi jotain valmiina.

Tämä eka kalamiehelle. Kalat tehty ääriviivatarroilla ja itse värjätyllä paperilla.



No tässä myös ääriviivatarra perhosena. Tarran kiinnitin oikein kirkkaan keltaiselle kartongille, niin sain siitä iloisen värisen.




sunnuntai 24. elokuuta 2014

Merihenkiset onnittelut ja kiitos-kortti taas.

Ostin joskus reissusta ihanaa lahjapaperia, jossa oli noita majakoita. Leikkelin ja liimailin, mutta keskenhän se jäi! Halusin pitää kortit mahdollisimman yksinkertaisina, mutta jotain halusin niihin lisätä. Niinpä siirsin kortit keskeneräisten laatikkoon odottelemaan. 
Nyt sitten löysin meidän lähikirpparilta tuollaisia ihan keraamisia lokkeja ja muita samanhenkisiä koristeita ja nehän sopi kuin nappi silmään. Nyt on kasa kortteja aikalailla valmiina! Olisi kyllä ihana, kun saisi tyhjäksi sen keskeneräisten laatikon! Mutta toisaalta on hyvä, että niitä raakileita löytyy, niin voi pikkuinspiraation kourissa vaikka vain katsella niitä ja miettiä, että mitäköhän keksisi:)


Ja sitten vielä yksi kiitos-kortti siihen tilausläjään. Halusi siis monta erilaista korttia.


perjantai 22. elokuuta 2014

Kastepäivän kortteja tytölle ja pojalle

Tälläisiä söpöläisiä tuli tehtyä. He ovat nyt Murulassa myynnissä:)



torstai 21. elokuuta 2014

Kortti 50-vuotiaalle motoristille

P*skarteluhaasteen juhlaviikolla yksi haaste oli tehdä kortti miehelle, jossa tasaluvut ja harrastus. Nyt kun mulla "on karannut mopo" ihan täysin ja kortteja tulee väsättyä valmiiksi hurjalla tahdilla, päätin tähänkin nyt osallistua. Tausta tehty valmiiksi jo keväällä, kuva leimattu joskus taannoin ja koko komeus kasattu äsken:)


Jälkiruoka eka!

Olin silloin muutama vuosi sitten printannut noita kylttejä ylimääräisiä, kun tein sitä Herkkupuoti-tilausta. Nyt kaivelin ne tuolta läjästä ja tein kortiksi saakka. Tämä on niin totta. Kaikki herkku elämästä tänne heti nyt!! Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo tullessaan!



keskiviikko 20. elokuuta 2014

Murula Hyrylässä

Ajattelin nyt heittää tällaisen mainospätkän tähän ihan pokkana. Tuohon Hyrylään on perustettu 1,5 vuotta sitten lastenvaatekirppis Murula. Olen itsekin käynyt siellä pari kertaa ja tykännyt kovasti tunnelmasta ja siisteydestä. Kirppistilan lisäksi siellä on askartelutarvikehuone ja takahuoneessa, eli kammarissa myydään käsitöitä. Monta pientä tekijää on tuonut sinne ihania tuotoksia, joten minäkin nyt sitten uskaltauduin mukaan:) Vein sinne pienen määrän saippuoita ja korttejani myyntiin. Saa nähdä, miten kauppa käy! Oli sieltä jo muutama tuote mennytkin, kun eilen kävin katsomassa.


Kuva lainattu Murulan facebook-sivuilta!

Murulalla on myös aktiiviset facebook-sivut, missä omistaja kertoo, mitä kaikkea on kulloinkin tullut myyntiin ja jos jossain pöydässä on ale, se myös ilmoitetaan.
Varasin eilen myös myyntipöydän kirppispuolelta, kun tarkoituksena on käydä pienet vaatteet nyt syksyn kunniaksi läpi. Siellä tavara näyttää liikkuvan! Ja asiakaskunta on aika optimaalia, kun siellä käy lähinnä lapsiperheitä.

Sinne siis kaikki ostoksille!

tiistai 19. elokuuta 2014

Kiitos-kortteja

Parit yksinkertaiset kiitokset pyynnöstä.



sunnuntai 17. elokuuta 2014

Happy landings

P*skarteluhaasteessa, ennen noita juhlahaasteita oli aiheena matkailu ja ylihuomiseen saakka on aikaa osallistua. Aikojen myötä olen paljonkin tehnyt matkailuaiheisia kortteja, mutta ne on jo niin nähty....Tätä olen nyt pyöritellyt mielessäni ja tänään sain viimein aikaiseksi kortin.
Lentokoneen kuva on leikattu vanhasta ilmailulehdestä ja olen printannut kuvan ekokartongille, koneen olen kohottanut 3D-tarrapaloilla. Tausta vanhasta karttakirjasta ja teksti vaan printattu omasta päästä  tuollaiselle kivalle kouluaiheiselle paperille. Itse tykkään lopputuloksesta kovasti ja teen luultavasti näitä vielä lisää!


lauantai 16. elokuuta 2014

Kirkkaat värit on nyt IN!

Innostuin niin jotenkin siitä paskiksen turkoosi-haasteesta, että nyt minun korteissa on viime päivinä näkynyt paljon kirkkaita ja iloisia värejä! Ja se on ihanaa! Kesä alkaa taas taittua taakse päin ja joka vuosi syksyn tullessa alan saada energiaa ja intoa kaikkeen väsäämiseen! Niin myös nyt! Helteillä vaan suunnittelen ja neulon:)

Tällaisia on tässä lähiaikoina tullut valmiiksi! 

Tällä ensimmäisellä kortilla osallistun Korttisirkuksen haasteeseen. Siellä aihe on vapaa ja kaikki askartelujutut käy.






perjantai 15. elokuuta 2014

Kaksi tilkkupeittoa uunista ulos!!

Ompeluhommat on ollut jäissä jonkun aikaa. Ei vaan ole huvittanut, kun on ollut niin paljon muuta kivaa....
Sannan kanssa yritetään aina välillä kokoontua ja saada jotain aikaiseksi. Eilen taas istuttiin meidän takapihalla käsitöidemme kanssa. Sanna leikkasi matonkuteita ja minä kaivelin kangaslaatikoitani:) tein kahteen raakileeseen reunat js tänään sain ne tikattua!! Päätin, että syön lounaan vasta, kun molemmat on täysin valmiit. Nyt syömään vihdoin!!



Tämä ylempi on pieni, vaunupeitto ja alempi on aika iso torkkupeitto.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Ihana Helsinki

Mieheni täytti vuosia viikonloppuna. Aloitimme päivän perinteisesti aamiaisella ja laululla. Tuollaisen kortin annoimme ja pari arpaa, kun hän vähän haaveili lottovoitosta, että voisi ostaa Hangosta villan.... No, voittoja tuli 20€, että siitä se lähtee. Ei enää paljon tarvitse lainaa pyytää, niin päästään muuttamaan...


Päivällä lähdimme risteilylle IHA-linesin paatille. Olin tilannut jo etukäteen meille ruoan sinne. Hieman skeptisenä odottelimme ruokaa. Kovin täytyy olla pieni keittiö heillä ja ruokailijoita oli paljon. Mutta, nyt täytyy kyllä sanoa, että huikean hyvät ruoat oli kyllä. Hän söi pippuripihvin ja oli kyllä top 5:ssä koskaan maistamistamme piffeistä! Just sopivan mehevä ja murea ja herkullinen! Että siis todellakin voin suositella tuota. Ulkokannelle ei lasten kanssa lähdetty, kun tuuli kävi aika kovasti, joten ihan rauhassa nautiskeltiin kahvit ja jälkkärit omassa pöydässä.
Kuva lainattu heidän nettisivuiltaan.


pari kuvaa ihanasta pääkaupungista. Päivä oli ihana ja onnellinen!



tiistai 12. elokuuta 2014

Kortti p*skarteluhaasteeseen

Pitkästä aikaa innostuin osallistumaan haasteeseen! P*skis täyttää 5 vuotta ja sen kunniaksi nyt olisi haastetta tarjolla joka päivälle viikon ajan.
Tämän päivän haaste sanoi: värinä turkoosi ja ainakin 3 koristetta. No, ne löytyy tästä kortista!


lauantai 9. elokuuta 2014

Saippualahjoja

Tein pari erilaista valmista saippualahjaa... En tiedä onko kenenkään muun mielestä hauskoja....



torstai 7. elokuuta 2014

Shakkipojalle onnittelut


Kaveri halusi 9 vuotta täyttävälle, shakkia rakastavalle pojalle onnittelukortin. Noo, aika oli vähissä ja ei ollut tarvittavaa rekvisiittaa, kunnes sain mielestäni mahtis-idean. Idea varmaan olikin ihan jees. Toteutus ei nyt sit ihan...
Tilaaja sanoi kyllä kohteliaasti, että kovin on mieluinen, mutta itse en ole ihan vakuuttunut. Shakkinappula printattu netistä, liimattu paksulle kartongille ja kohotettu 3d-tarroilla. 

sunnuntai 3. elokuuta 2014

kortti vauvalle ja nuorelle naiselle

Tässä vauvakortissa tausta tapetti, johon olen laittanut vähän liquid pearlsiä ja sit vaan tollaset 3D-vaunutarran ja kyltin.


Ihania kylkiäisleimasimia testailin vanhalle nuottipaperille. Perhosen ja korennon päälle hieroin vähän perfect pearlsiä.


lauantai 2. elokuuta 2014

Kahvisaippuaa

Tämä kahvisaippua on kiva mökkituliainen näin kesällä ja toimii vaikka pienenä joululahjanakin.
Tällä kertaa askartelin paketin pahvilaatikosta, vanhasta 40-luvun kirjasta ja korttipussukasta. 


perjantai 1. elokuuta 2014

Tarralaatikon syövereistä

Tällaisia perusonnitteluja. Tällä kertaa oli taas kerran tarkoituksena muka tyhjentää tarralaatikkoa, joka tursuaa yli äyräiden. No, lähtihän sieltä muutama tarra, mutta laatikko on yhä ihan täynnä....